Siirry pääsisältöön

VAIN 2 JÄLJELLÄ! Förlorarna 5.12. & 28.12.! Osta lippu

Musikaali

Katrina

Rakkaus houkuttelee nuoren Katrinan muuttamaan kotiseudultaan Pohjanmaalta Ahvenanmaalle merimiehen vaimoksi. Vaikka hänet  jätetään yksin pitämään taloa, onnistuu hän kerta toisensa jälkeen voittamaan sekä ulkoiset vaikeudet että itsensä. 

Esitetään

7.2.-8.3.2025

Aika

n. 2 h 40 min sis. 25 min väliajan

Kieli

Ruotsi, tekstitetty suomeksi ja ruotsiksi.

Näyttämö

Päänäyttämö

Ahvenanmaalaisen kirjailijan Sally Salmisen menestysromaani vuodelta 1936 valloittaa kolme suomenruotsalaista näyttämöä.

Lilla Teatern, Åbo Svenska Teater ja Wasa Teater tuottavat yhdessä Katrina-musikaalin. Kaisa Lundán vastaa uudesta dramatisoinnista ja Aili Järvelä säveltää uutta musiikkia. Esitys nähdään kaikkien kolmen teatterin näyttämöllä vuosina 2024-2025. 

– Mahdollista yhteistyötä teattereiden välillä on suunniteltu pitkään. Näin suuren projektin saattaminen satamaan on monen palasen ja monien ihmisten työn summa. Teattereiden välinen yhteistyö mahdollistaa esityskauden pidentämisen. Ehkä vielä tärkeämpää on työtapojen, tiedon ja osaamisen sekä eri teattereiden tulokulmien keskinäinen jakaminen. Tämä puolestaan palvelee kaikkea sitä mikä tapahtuu näyttämöllä, sen ympärillä ja sen takana, perustelevat Åbo Svenska Teaternin johtaja Kira-Emmi Pohtokari, Lilla Teaternin taiteellinen johtaja Jakob Höglund ja Wasa Teaternin johtaja Ann-Luise Bertell

Näyttelevät muusikot Aili Järvelä, Ulriikka Heikinheimo ja Senni Valtonen sekä näyttelijä Emma Klingenberg laulavat Katrinan sydäntä raastavan, mutta rohkaisevan tarinan, jonka merkityksellisyys ulottuu nykypäivään, lähes vuosisata myöhemmin.

Rakkaus houkuttelee nuoren Katrinan muuttamaan kotiseudultaan Pohjanmaalta Ahvenanmaalle merimiehen vaimoksi. Vaikka hänet jätetään yksin pitämään taloa, onnistuu hän kerta toisensa jälkeen voittamaan sekä ulkoiset vaikeudet että itsensä. 

Katrinan ylpeys ja oikeudenmukaisuus luovat sen pohjan, jolta hän ponnistaa haastaessaan yhteiskunnan normeja sekä naiseutta.

– Toivottomiin tilanteisiin joutuneissa naisissa on uskomaton voima, itsepintaisuus jatkaa vastoinkäymisistä huolimatta. Ja vaikka Katrina kerta toisensa jälkeen itse tekee virheitä, kohtelee kirjailija häntä lempeästi, sanoo  Kaisa Lundán, joka on dramatisoinut näytelmän tuoden sen samalla nykyaikaan. 

Sally Salmisen kirjailijanura alkoi ryminällä, kun hän voitti pohjoismaisen romaanikilpailun ja julkaisi esikoisromaaninsa Katrina (1936).  Romaani on arkielämää kuvaava teos, josta on julkaistu lukuisia painoksia ja se on käännetty useille kielille.  

Eräässä haastattelussa vuodelta 1954 Sally Salminen kertoo kuinka kotiseutukuoron laulamat laulut ovat aikoinaan koskettaneet häntä suuresti. Musiikki on keskiössä tässä yhteistuotannossa. Aili Järvelä debytoi musikaalisäveltäjänä.

– En tiennyt oikein miten toimia ja olenkin nyt edennyt tunnustellen, itse asiassa yksi sävel tuli minulle unessa, kertoo Järvelä. 

– Tämä suuri tarina täytyy ilmentää visuaalisesti ja runollisesti. Matkaamme meren yli, olemme peltotöissä, tanssimme kylällä, viisi lasta synnytetään, yksi lehmä tapetaan ja paljon paljon muuta. Onnekseni saan tehdä yhteistyötä lavastaja Heini Maarasen kanssa, hän on luovien ratkaisujen mestari. Samu-Jussi Koski puolestaan antaa pukusuunnittelulle ajattoman tyylikkyyden. Puhallamme monta vuotta unohduksissa olleeseen Katrinaan eloa ja siitä tulee sykähdyttävä matka. Hänen suuruutensa saa arvoisensa esityksen, ohjaaja Jakob Höglund selittää. 

– Tämä projekti kertoo monella tavalla vahvuudesta. Väkevyydestä. En ole vielä antautunut prosessille, mutta täältä ulkoapäin katson sitä monen naisen kasvattamana virtana – siinä on työryhmä, Sally Salminen ja keskellä Katrina. Samaistun Katrinan pohjalaisuuteen, mutta myös ahvenanmaalaisuuteen.  Olen itse asunut kesät Ahvenanmaalla jo 14 vuotta, näyttelijä Emma Klingenberg kertoo. 

Ensi-ilta oli Lilla Teaternissa Helsingissä 31.1.2024.

Lippujen hinnat

Normaalihinta

39 €

Eläkeläiset

37 €

Ryhmät (min. 20 henk.)

35 €

Opiskelijat, työttömät

22 €

Kalenteri

Helmikuu

07.02.2025 | KL. 18.30

Katrina

Stora scenen Osta lippu
08.02.2025 | KL. 13.00

Katrina

Stora scenen Osta lippu
13.02.2025 | KL. 18.30

Katrina

Stora scenen Osta lippu
14.02.2025 | KL. 18.30

Katrina

Stora scenen Osta lippu
15.02.2025 | KL. 14.00

Katrina

Stora scenen Osta lippu
19.02.2025 | KL. 18.30

Katrina

Stora scenen Osta lippu
21.02.2025 | KL. 18.30

Katrina

Stora scenen Osta lippu
22.02.2025 | KL. 14.00

Katrina

Stora scenen Osta lippu
26.02.2025 | KL. 18.30

Katrina

Stora scenen Osta lippu
28.02.2025 | KL. 18.30

Katrina

Stora scenen Osta lippu

Maaliskuu

01.03.2025 | KL. 18.00

Katrina

Stora scenen Osta lippu
05.03.2025 | KL. 13.00

Katrina

Stora scenen Osta lippu
06.03.2025 | KL. 18.30

Katrina

Stora scenen Osta lippu
07.03.2025 | KL. 18.30

Katrina

Stora scenen Osta lippu
08.03.2025 | KL. 18.00

Katrina

Stora scenen Osta lippu

Arvosteluja

Esityksen tiedot

Romaani

Sally Salminen

Dramatisointi

Kaisa Lundán

Sävellys ja sovitus

Aili Järvelä

Ohjaus

Jakob Höglund

Lavastus ja tarpeiston suunnittelu

Heini Maaranen

Pukusuunnittelu

Samu-Jussi Koski

Valosuunnittelu

Tobias Lönnquist

Äänisuunnittelu

Antero Mansikka

Naamioinnin suunnittelu

Pia Kähkönen

Dramaturgi

Henna Piirto

Näyttämöllä: Emma Klingenberg, Aili Järvelä, Ulriikka Heikinheimo, Senni Valtonen.

Valokuvat: Otto-Ville Väätäinen