Antoine de Saint-Exupéry –  seikkailun henki, omaelämäkerta ja fiktio

Vuonna 1935 Antoine de Saint-Exupéry yritti ennätyksellistä lentoa Ranskasta Saigoniin. Yritys päättyi koneen putoamiseen Egyptin ja Libyan rajalla. Antoine ja hänen mekaanikkonsa selvisivät onnettomuudesta vähin vammoin mutta he olivat joutuneet Saharaan.  Autiomaavaellus kesti useita päiviä. Beduiinit löysivät heidät aavikolta, pelastivat heidät ja saattoivat lähimpään kaupunkiin. Hän kirjoittaa tästä tapahtumasarjasta romaanissaan Siipien sankarit (Terre des Hommes, 1939). 

Antoine de Saint-Exupéry (1900-1944) toimi lentäjänä ranskalaisten yhtiöiden palveluksessa vuosina 1926-31. Tuolloin luotiin lentoposti – ja rahtiyhteydet Euroopan ja Pohjois-Afrikan ja edelleen Etelä-Amerikan välille. Hän toimi postilentäjänä myös Argentiinassa ja Chilessä. Hän oli lentämisen pioneereja, joka loi kokemuksestaan kirjallisuutta, jota on ehkä harhaanjohtavaa luonnehtia romaaneiksi. Ehkä voisi puhua poeettisesta omaelämäkerrallisuudesta, autofiktiosta, jossa subjektiivinen henkilökohtainen kokemus, olosuhteiden realismi ja lähes filosofinen reflektio kulkevat rinnakkain. Teoksia voi tarkastella dokumentteina inhimillisestä kokemuksesta, seikkailusta, rohkeudesta, ehkä ennen kaikkea yksinäisyydestä pitkien ja vaarallisten lentojen aikana. 

Toisen maailmansodan aikana Saint-Exupéry oli Yhdysvalloissa paossa natsien miehittämästä Ranskasta. Pikku prinssi (Le Petit Prince) on kirjoitettu vuonna 1942 ja se ilmestyi ensin Yhdysvalloissa, Ranskassa vasta miehityksen päätyttyä. 

Saint-Exupéry palasi 1943 Eurooppaan. Hän toimi tiedustelulentäjänä Välimeren alueella, Etelä-Ranskassa. Viimeisellä lennollaan heinäkuussa 1944 hän katosi. Vuonna 2004 löydettiin hylky, joka tunnistettiin Antoine de Saint-Éxupéryn koneeksi.

Pikku prinssin tunteva lukija tunnistaa tapahtumasarjan ja olosuhteet, joita kirjailija on kuvannut autofiktiivisesti Siipien sankareissa. Teoksessa on kohtia, joissa hän pohtii autiomaan olemusta ja rinnastaa hiekan hohteen ja vuorten mustat seinämät lapsuuden muurien ympäröimiin puistoihin, paikkoihin, joissa hän vietti lapsuutensa ”köyhtyneen aristokratian” jälkeläisenä. Molempia teoksia yhdistävät hänelle tärkeät teemat, kuten välitön kokemus toisesta ihmisestä, toveruus, ystävyys ja luottamus, kaikkien rajojen keinotekoisuus, ihmisten välinen perustavanlaatuinen yhteys.

”Ja sinä, Libyan beduiini, joka meidät pelastit, sinä olet ainiaaksi haihtunut muististani. En voi muistaa kasvojasi. Sinä olet Ihminen, ja minä näen sinun kasvoissasi yhtaikaa kaikkien ihmisten piirteet. Et tutkinut meitä, tunsit meidät heti. Olet veljemme. Ja minä puolestani olen tunteva sinut kaikissa ihmisissä.”    Siipien sankarit (Terre des Hommes) suom. Eino Ismala

Seppo Parkkinen, konsultoiva dramaturgi sovitusprosessissa

Esityksen harjoituskauden aikana dramaturgi ja näytelmäkirjailija Seppo Parkkinen piti työryhmälle seminaarin Antoine de Saint-Exupéryn elämästä ja hänen teostensa historiallisesta kontekstista.

Lue lisää Den lilla prinsen -esityksestä täältä.