Skip to content

Pieni kauhukauppa - ensi-ilta 10.9.! Osta liput täältä!

Antoniapalkinto 2026 ÅST:n Vi ska ju bara cykla förbi -näytelmälle

Teatterinjohtaja Kira-Emmi Pohtokari: Palkinto ja yleisön vastaanotto merkitsevät valtavan paljon

Palkinto jaetaan vuosittain taiteellisesta rohkeudesta ja monimuotoisuudesta suomenruotsalaisessa teatterikentässä.

Raati päätti tänä vuonna palkita ÅST:n ylistetyn esityksen, joka käsittelee ystävyyttä, kaipausta ja nuoruuden suuria tunteita. Vi ska ju bara cykla förbi -näytelmässä yleisö kohtaa Malinin ja Mandan yhdeksännen luokan viimeisen lukukauden aikana, kun he ovat kasvamassa ulos leikkipuistosta, jossa ovat aina viettäneet aikaa.

Palkinto on tunnustus taiteelliselle kokonaisuudelle, jonka työryhmä on yhdessä luonut.

– Tämä palkinto yhdessä saamamme yleisöpalautteen kanssa merkitsee valtavan paljon. Olen erityisen iloinen siitä, että Antoniapalkinto myönnetään tänä vuonna esitykselle, joka nostaa teinityttöjen ystävyyden keskiöön. Se on suhde, joka muovaa elämää, identiteettiä ja uskoa tulevaisuuteen, mutta jolle annetaan harvoin samaa taiteellista painoarvoa kuin muille kokemuksille. Samalla esittävä taide ei koskaan käsittele vain sitä, mitä kuvataan, vaan myös sitä, miten kuvataan. Työryhmä on luonut teoksen poikkeuksellisella sävyntajulla; teoksen ilmaisussa tilaa saavat kipeät, hauskat ja lempeät sävyt vaativat paitsi taiteellista rohkeutta myös herkkyyttä ja hienovaraisuutta – ominaisuuksia joita on syytä puolustaa ja vaalia, sanoo Åbo Svenska Teaterin teatterinjohtaja Kira-Emmi Pohtokari.

Vi ska ju bara cykla förbi sai ensi-iltansa ÅST:n Studionäyttämöllä 28. tammikuuta 2026. Esitys perustuu Ellen Strömbergin samannimiseen August-palkittuun nuortenromaaniin, jonka Strömberg on dramatisoinut yhdessä ohjaaja Ida Kronholmin kanssa.

– Kaikki alkoi siitä, kun kysyin Ida Kronholmilta, mistä hän unelmoi, kertoo Kira-Emmi Pohtokari.
Raati perusteli päätöstään näin:

”Palkinto myönnetään tarkkanäköiselle kertomukselle teinityttöjen hauraasta mutta elintärkeästä ystävyydestä sekä siitä haavoittuvuudesta ja huumorista, jotka liittyvät nuoruuden kaipuuseen päästä aloittamaan elämä. Kolmi- ja nelikymppisten näyttelijöiden käyttäminen teini-ikäisten rooleissa voi mennä pahasti pieleen, mutta tässä Mathilda Kruse ja Daniela Franzell onnistuvat tekemään dialogista ja vuorovaikutuksesta aidontuntuista ja ohjaaja Ida Kronholm on löytänyt juuri oikean sävyn näytelmän tyttöjen maailmaan.”

Antoniapalkinto jaettiin nyt 21. kerran Hangö teaterträff-festivaalilla. Tämän vuoden raadin muodostivat teatterikriitikot Tomas Jansson, Vilhelmina Öhman, Lasse Garoff ja Rakel Similä. Muut ehdolla olleet esitykset olivat Sirius Teaternin This is NOT Stalker, Teater Marsin Tre systrar sekä Teater Viiruksen Af Klint.

Taiteellinen työryhmä
Käsikirjoitus ja dramatisointi: Ellen Strömberg, Ida Kronholm
Ohjaus: Ida Kronholm
Näyttämöllä: Mathilda Kruse, Daniela Franzell
Koreografia: Soledad Howe
Sävellys ja äänisuunnittelu: Iida Hägglund
Lavastussuunnittelu: Jon Fredriksson
Valosuunnittelu: Antti Niitemaa
Pukusuunnittelu: Ellinor Hellström, Camilla Reuter
Maskeeraussuunnittelu: Sabina Segerström

Antoniapriset delas ut på Hnagö teaterträff. En del av arbetsgruppen i rött ljus på scenen tar emot priset.
HANGÖ TEATERTRÄFF 2026

ÅST vastaanotti Antoniapalkinnon Hangon Teatteriträff-festivaalilla 6.6.2026. Kuvassa vasemmalta Niklas Willstedt (kiertuekoordinaattori), Fredrika Lindgren (vastaava yleisötyöntekijä), Daniela Franzell (näyttelijä), Mathilda Kruse (näyttelijä), Kira-Emmi Pohtokari (teatterinjohtaja) ja Iida Hägglund (säveltäjä ja äänisuunnittelija).

Ehkä olet kiinnostunut myös muista uutisista